
Kemppis.fi » Etusivu » Yrittäjyys » Kolmen vuoden aherruksen jälkeen Amerikkaan!
Kolmen vuoden aherruksen jälkeen Amerikkaan!
Me Kempeleen yläasteen yrittäjyysluokka 9b kävimme maaliskuun alussa lähes kahden viikon luokkaretkellä. Keräsimme matkakassaa tekemällä erilaisia työprojekteja seitsemänneltä luokalta lähtien, ja nyt ahkeruutemme palkittiin. Pienen puntaroinnin jälkeen päädyimme lähtemään Lontooseen ja Floridaan.
Englanti: Lontoo
Matkamme alkoi aamupäivällä 9.3.2009 Oulunsalon lentokentältä. Lensimme Helsingin kautta Lontooseen. Lontoossa viivyimme torstaiaamuun saakka. Lontoossa olon aikanamme tutustuimme muun muassa Madame Tussaudsin vahakabinettiin, Big Beniin, Tower Bridgeen, China Towniin, Parlamenttitaloon ja näimmepä Buckinghamin palatsin vahdinvaihdon. Seikkailimme metroilla ympäri Lontoota. Metroilla kulkeminen ei sujunut ihan kommelluksitta, sillä muutama jäi metron kyydistä toisten viilettäessä kohti määränpäätä. Näimme myös Lontoossa liikkuvia tyypillisiä englantilaisia linja-autoja, poliiseja ja takseja. Aioimme vierailla myös hienolla tavaratalolla Harrodsilla, mutta eihän meitä kaikkia huolittu sisään. Keskiviikkoiltapäivänä vierailimme Nuori Yrittäjyys -asian puitteissa Lontoon Young Entrepreneur -toimistossa, jossa kävimme vilkasta keskustelua yrittäjyydestä. Iltaisin pääsimme shoppailemaan.
Florida: Orlando, Miami

Torstai-aamuna matkamme jatkui kohti Orlandoa. Lensimme sinne lähes kymmenen tuntia. Orlandossa meitä odotti lämmin ilma. Hellettä riitti lähemmälti 30 asteen verran. Menimme lentoasemalta linja-autolla suoraan hotellillemme. Illalla uimme ja oleilimme huoneissamme.
Perjantaina lähdimme heti aamusta shoppailemaan Florida Mall:iin, sieltä tarttuikin mukaan luultavasti satoja erilaisia vaatteita ja kenkiä. Lauantaina kävimme Disney Worldin yhdessä osassa nimeltään Magic Kingdom. Käytimme koko lauantain siellä kiertelyyn ja varmasti mukaan tarttui mukavia matkamuistoja jo lapsena tunnetuista Disneyn hahmoista.. Disney worldissa oli erilaisia laitteita, kuten huikea vuoristorata pimeässä, mutta mahtava mahdollisuus myös bongata vaikkapa Hessu Hopon. Disney World –päivä huipentui upeisiin iltavalaistuksiin ja ilotulitukseen kulkiessamme reppujonossa kohti bussipysäkkiä.
Sunnuntai oli hieman rennompi päivä. Lähdimme aamulla kohti Outleteja ja siellä shoppailimme päivän. Palasimme hiukan aikaisemmin hotellille nauttimaan uima-altaasta ja viimeisistä auringon säteistä. Illalla näimme vielä sukkulan laukaisun. Tämäkin päivä oli lämmön- ja auringontäyteinen kuten edellisetkin päivät Orlandossa. Illalla taisimme käydä hotellia lähellä olevassa PizzaHutissa syömässä.
Maanantaina muutama ryhmästämme oli Universal Studiossa ja suurin osa Sea Worldissa. Erilaisia mereneläviä oli kiva katsella. Näimme upeita näytöksiä delfiinien, valaiden ja merileijonien esittämänä. Sea worldissa oli mahdollisuus mennä myös vesipuistoon, jossa oli hienoja vesilukumäkiä, joita oli nautinto laskea. Päivä oli hauska ja toiminnallinen, joten jokaista väsytti jo varhain.
Tiistaina lähdimme bussilla kohti Miamia. Ilma oli aurinkoinen ja lämmin. Pysähdyimme matkalla yhdelle tauolle ja kävimme syömässä King Burgerissa. Bussimatka kesti nelisen tuntia. Miami Beachin lähistöllä olevalle hotellillemme saavuimme alkuillasta. Majoituimme nopeasti ja lähdimme kohti Florida Panthersin jääkiekkohallia. Siellä näimme Florida Panthersin ja Washington Capitalsin välisen jääkiekko-ottelun, minkä jälkeen tapasimme Ville Peltosen.
Keskiviikon olimme varanneet rannalle, mutta nyt hyvä ilmaonnemme kääntyi, sillä päivä oli pilvinen ja sateinen. Vietimme päivän shoppailemalla. Kuuden aikaan illalla lähdimme yhdessä ravintolaillalliselle, minkä jälkeen matkamme huipentui yhteiseen yöuintiin Atlantissa.
Torstaina 20.3 aloitimme paluumatkamme kohti Suomea ja Kempeleessä olimme 21.3. myöhään illalla väsyneinä ja onnellisina mukavasta matkasta.
Kempeleen yläasteen yrittäjäluokka 9 B

